maanantai 5. joulukuuta 2011

Suorastaan suloinen herkku saksanpähkinästä (ja rehellisyyden nimissä aika paljon muustakin)

Tulevan viikonlopun 3-vuotissynttärit ja saksanpähkinään edennyt pähkinäkamppanjamme mielessäni käännyin Raisa Kettusen herkkukirjojen puoleen. Kettusen  Puputyttö ja vohvelisankari (2010) sekä uunituore Puputytön juhlakirja (2011) ovat riemukasta luettavaa. Puputyttö näyttää, että vegaaninen leipominen on helppoa ja leipomukset maistuvat taatusti jokaiselle, ruokavalioon katsomatta. Usein leivonnan kulmakiviksi koetut kananmunat, kerma ja voi ovat lopulta ihan turhia. Kettunen korvaa ne suvereenisti paljon paremmilla luonto- ja eläinystävällisillä vaihtoehdoilla.      

Saksanpähkinöissä on reippaasti omega-3 -rasvahappoja ja ties mitä terveellisiä antioksidantteja, mutta ehkä niiden korostaminen seuraavaksi esiteltävän leivonnaisen yhteydessä vaikuttaisi lähinnä itsepetokselta ja ilon pilaamiselta :)  Juhlissahan saa herkutella. Terveellisyyttä on silloin minusta aika turha miettiä. Eihän kukaan tällaisia paistoksia joka päivä popsi (eihän?). Siksi en enempää puutu saksanpähkinöiden terveyshyötyihin (lisätietoja niistä löytyy Ekolon sivuilta), vaan valmistan niistä jotakin, mikä ei taatusti ole ensisijaisesti terveellistä. Mutta on ehdottomasti kaikin puolin hyvänmielen juhlaruokaa, herkullista ja eettistä (ja luomuaineksista luotuna vieläpä ekologistakin).

Kettusen kirjat läpi kahlattuan tartuin siis Marmeladi-pähkinäbrownie -ohjeeseen. Onhan tässä niitä saksanpähkinöitä, vieläpä varsin runsaasti ;). Muutaman aineen korvasin keittiöstäni löytyvillä. Ja ihan mielettömän hyviä näistä tuli. Usein taikina on paljon herkullisempaa kuin  valmis leivonnainen, nyt taikinan makoisuus kantoi myös lopputulokseen. Kiitos Puputyttö!

Marmeladi-pähkinäbrowniet
  •  4,5 dl luomuvehnäjauhoja
  • 1,5 dl luomukaakaojauhetta
  • 0,5 tl leivinjauhetta
  • 2,5 dl luomukauramaitoa
  • 2 dl sulatettua Sinistä keijua
  • 0,5 tl luomuvaniljaa

Laita uuni lämpimään 175 asteeseen.

Sekoita vehnäjauho, sokeri (minä käytin palmusokeria, se hoiti homman erittäin hyvin), kaakaojauhe, leivinjauhe, kristallisuola ja vanilja (ohjeessa käytettiin nestemäistä vanilja-aromia, meidän kaapista löytyi jauhettua vaniljaa –toimi mainiosti).

Sekoita Kauramaito (kirjan ohjeessa hasselpähkinämaito, olisi saattanut tulla vielä parempaa siten, minä käytin sitä mitä löytyi, kauramaitoa siis) ja sulatettu margariini keskenään toisessa kulhossa,

Yhdistä kuivat aineet ja neste. Lisää mukaan saksanpähkinärouhe sekä pilkotut marmeladit (kirjassa puhuttiin suklaakuorrutetuista mansikkamarmeladeista, minä käytin Bretti’sin hedelmämarmeladeja – oikein herkullista).  
Kaada taikina 20*30 cm vuokaan ja paista uunissa n. 30 minuuttia. Paistos on valmis, kun sen pinta lakkaa kiiltämästä. Brownien kuuluu jäädä sisältä hieman raa'aksi. Anna jäähtyä. Leikkaa neliöiksi.

Puputyttö suosittelee brownien kaveriksi vaniljajäätelöä. Kokeilin vaniljajäätelön kanssa, mutta melkein nämä olivat parempia ihan sellaisenaan. Leipomus onnistui olemaan äärimmäisen makeaa, mutta jollain kumman vivahteikkaalla tavalla kuitenkin välttämään suoranaisen imelyyden. Muutaman palan söin, loput pakastimeen kekkereitä odottamaan. Tai sitten leivon suosiolla toisen vuoallisen juhliin... 





2 kommenttia:

  1. Kiva, että maistui!!

    ♥ Puputyttö :)

    VastaaPoista
  2. Vielä henkilökohtainen kiitos erinomaisista herkkukirjoista :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Pyrimme vastaamaan jokaiseen kommenttiin pian.