perjantai 20. joulukuuta 2013

Jouluisia herkkuja

Näin joulun tienoilla on hauska väkerrellä kaikenlaisia pieniä mausteisia herkkuja, joita sitten mutustella glögin kaverina tai jouluisessa kahvi- tai teepöydässä. Hieman jatkojalostaen pähkinöistä, luumuista, taateleista ynnä muista syntyy helposti kivoja jälkiruokia,vähän vaihtelua ja vastapainoa ainaisille suklaakonvehdeille :) 
Tähän postaukseen kokosin lempparireseptejäni: helppoja, nopeita ja maistuvia.

Taateli-tahinikaramellit

Näiden vinkeiden makeisten reseptin löysin täältä. Tahinin, taateleiden, kardemumman sekä suolan yhdistelmä kuulosti niin mielenkiintoiselta, että pakkohan tätä oli testata. Tuloksena oli mehevän mausteisia herkkuja, joiden makuun päälle ruohitut suolakiteet toivat ihan uusia ulottuvuuksia.
  

Valitse makeisiin tuoreita meheviä taateleita. Tee taateleista ja tahinista tehosekoittimella tasainen massa. Lisää seokseen kookosöljy ja kardemumma. Kauli/painele massasta tasainen levy esim. kahden voi/leivinpaperin välissä. Pistä jääkaappiin jähmettymään. Leikkaa muutaman tunnin kuluttua sopivankokoisiksi suupaloiksi. Rouhi päälle kristallisuolaa. Säilytä valmiit karamellit jääkaapissa.


"Kookoskaarna"

Mikähän mahtaisi olla oikea suomenkielinen nimitys tällaisille makeisille? Englanniksi näitä sulatetusta suklaasta tai kookosvoista tehtyjä levyjä kutsutaan sanalla "bark", suomeksi tuo kaarna vaan kuulostaa hieman... omituiselta. Suklaasta tehtyä versiota voinee kutsua suklaaksi, mutta kun raaka-aine on kookos, niin ehkä sekään ei ihan sovi. No mitä väliä nimestä, kun resepti on supersimmeppeli, lopputulos hyvä ja terveellinenkin :) 


  • 2 dl kookossosetta
  • n. 1-2 rkl kookossokeria
  • manteleita, kaakaonibsejä, goji-marjoja, inkamarjojoa, rusinoita, kurpitsansiemeniä.... 
Sulata kookossose vesihauteessa. Lisää seokseen makeutusta maun mukaan. Kaada sulatetttu kookossose leivinpaperille ohuehkoksi levyksi. Ripottele pinnalle kuivattuja marjoja, siemeniä, kaakaonibsejä, pähkinöitä, mitä vaan. Anna jähmettyä jääkaapissa muutama tunti.


Luumumousse

Tämän ihanan vegaanisen vanukkaan ohjeen bongasin viime joulun alla Puolitiessä-blogista. Luumumousse on äärimmäisen helppotekoinen ja maistuu niin joululta!



Laita luumut likoamaan muutamaksi tunniksi. Kaada luumuista ylimääräinen neste pois ja sekoita luumut ja tofu tehosekoittimessa. Vispaa kerma vaandoksi ja sekoita tofu-luumuseos sekä kermavaahto keskenään. Mausta kanelilla ja vaniljalla. Lisää makeutusta, jos tarvitaan.


Lakritsinjuurella ja vaahterasiirapilla maustetut pähkinät

Lakritsin ja vaahterasiirapin makuyhdistelmä on vaan niin mainio. Nämä pähkinät valmistuvat muuten alle kymmenessä minuutissa!


  • n. puoli desiä luomuvaahterasiirappia 
  • 2-3 tl luomulakritsijuurijauhetta
  • 2-3 dl luomupähkinöitä (manteleita, hasselpähkinöitä, pekaanipähkinöitä)

Laita uuni kuumenemaan 150 asteeseen Sekoita vaahterasiirappi ja lakritsijuurijauhe keskenään. Kaada seos pähkinöiden sekaan ja sekoittele hyvin. Levitä pähkinät uunipellille leivinpaperin päälle. Paahda 150 asteisessa uunissa n. 5 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!
Pyrimme vastaamaan jokaiseen kommenttiin pian.